Big and Small Renovation



Meillä on remonttia ja rakennuspuuhia tehty niin suuressa kuin pienemmässäkin mittakaavassa. Veranta on edennyt "huimaa" vauhtia viime aikoina, mutta myös toinen remonttikohde on saanut uutta pintaa seinille. 

Oma vanha Lundby nukkekotini on ollut kovassa leikissä jo 80-luvulta lähtien ja nyt oma tyttäreni on innoissaan nukkekodista. Yllättävän hyvin nukkekoti on säilynyt vuosien saatossa, mutta toki pientä päivitystä sekin kaipasi.  Kiitos Tarjan nukkekodin pintaremontin, sain itsekkin inspiraation lähteä tapetoimaan omaa nukkekotiani tälle aikakaudelle sopivaksi. 

Tein ensiksi tavallisesta monistuspaperista kaavat, jonka mukaan leikkasin ja liimasin haluamani tapetit nukkekodin seiniin. Liiman levitin maalisudilla, jotta liimapinta on mahdollisimman tasainen ja tapettiin ei jää tylsiä ryppyjä. 



Olohuoneeseen liimailin Marimekon Ruutukaavan. Hain inspiraatiopaloja Marikenin ihanasta tapettivalikoimasta. Tätä tapettia saattaa siis joskus löytyä myös meidän ihan omasta kodistakin. 




Nukkekodin keittiö sai ylleen Tapettitalon Ritva Kronlundin värikästä perhostapettia. Tätä löytyy meidän yläkerran vessan katosta. Rullasta oli jäänyt mukava pala tapettia jäljelle, joten se oli minusta hauska nukkekodin keittiöön. 


Tapetointi on vielä hieman kesken ja loput tapetit ovat vielä mietinnässä, mutta eiköhän tämä kohtapian valmistu. Katto taitaa olla se kaikkein suurin haaste, mitä siihen keksisin? Esittelen lopputulosta sitten myöhemmin!

Mukavaa perjantaita Sinulle!

HuGs
-S-

7 kommenttia

  1. Voi mahtavuus, ihana tulee <3
    Kiitos linkityksestä, tosi kiva kuulla, että olen onnistunut inspiksen jakamisessa. Hauskaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos vielä kattovinkeistäkin <3 Oltiin mökillä ja löysin sieltä taas lisää tapetin jämiä. Homma siis jatkuu piakkoin! Mukava alkavaa viikkoa!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Voi kiitos <3 Kasotaan miltä lopputulos sitten myöhemmin näyttää.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos tuhannesti. Mökiltä löytyi lisää tapetin jämiä, joten saa nähdä miltä lopputulos sitten näyttää!

      Poista
  4. Moikka taas :)
    Olen tekemässä nukkekotipostausta ja haluaisin mainita tämän sinun projektisi ja lainata yhtä postauksen kuvaa. Saisinko luvan :)? Linkitän sitten tänne blogiisi. - Tarja

    VastaaPoista